sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kesää ja keskusteluja




Jyväskylässä on tänä viikonloppuna voinut osallistua lukuisiin tapahtumiin. Seminaarinmäellä on riittänyt ohjelmaa sekä Kirkkopäivien että Yläkaupungin yön merkeissä. 


Lauantain ohjelmasta voi mainita esimerkiksi piispa Eero Huovisen ja hänen vieraansa Björn Wahlroosin keskustelun, joka käsitteli muun muassa uskoa, taloutta, yhteiskuntaa ja anteeksiantoa. Kuulijoita oli juhlateltassa paljon ja syvällisistä pohdinnoista huolimatta näiden kahden sanavalmiin esiintyjän ajatustenvaihto säilytti yleisön iloksi myös leikillisen sävynsä.

Eero Huovinen ja Björn Wahlroos keskustelun pyörteissä.

Iltapäivän kirkkaassa auringonpaisteessa täpötäysi Lounaispuisto raikui kuorojen esityksistä ja yhteislaulusta. Kiitos kaikille kuorolaisille, erityisesti nuorimmille, upeista esityksistä! 



 
Vaikka yliopiston päärakennuksen nurkilta saattoi vielä lauantaina löytää puiden varjosta lunta, niin kesän lämpö on jo täällä.


 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti