keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Millainen on hyvä nimivalinta lapselle?


Lapsen nimeäminen on hänen vanhempiensa näkökulmasta merkityksellinen hetki, koska nimivalintaan tiivistyy paljon perinteitä, ajankohtaisia trendejä sekä arvoihin, identiteetteihin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin liittyviä tekijöitä. Nimen valintaa pohditaan usein harkiten ja eri vaihtoehtoja punniten. 
Katupiirroksia Mäki-Matin perhepuiston edustalla Jyväskylässä.


MTV:n toimittaja kysyi joitakin päiviä sitten haastattelussaan muun muassa sitä, millainen on hyvä nimi lapselle, ja me tutkijat vastasimme. Yksityiskohtaisia suosituksia nimivalintoihin on mahdotonta antaa, koska nimenantajia, nimensaajia ja elämäntilanteita on kovin erilaisia, mutta nimeämiskäytäntöjen tutkiminen tuo esille monia sellaisia ilmiöitä, joista nimenantajien on hyödyllistä tietää päätöksiä tehdessään.

Haastattelun trendinimistä ja etunimivalinnoista voit lukea kokonaisuudessaan tästä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

2000-luvun nimitrendeistä


Alkukesän päivinä luin Minna Saarelma-Paukkalan viime vuonna julkaistua Etunimikirjaa, jonka alaotsikko kuuluu: "Suomalaiset nimitrendit 2000-luvulla". Kansien pinkki värikin noudattaa tarkasteltavan vuosikymmenen trendejä.


Teos kokoaa yhteen tuoretta tilastotietoa suomalaisten etunimistöstä ja kertoo mm. nimipäiväkalenterien uudistamisen vaiheista. Se tarjoaa kootusti paljon tietoa 2010-luvun nimistä ja toimii siten erinomaisena oppaana esimerkiksi lapsen nimenvalintaa pohtiville vanhemmille. Nimistöhistorian tutkijan näkökulmasta lukija jää kuitenkin kaipaamaan vielä vahvempaa historiantutkimuksen näkökulmaa teokseen sisällytettyyn menneiden vuosikymmenten nimistön esittelyyn. Parhaimmillaan kirja on kuvatessaan nimipäiväkalenterien uudistustyötä 2000-luvulla.


Kesäistä Kauppakatua Jyväskylässä.




Tarkemman arvion teoksesta voit lukea Agricolan kirja-arvosteluista.